Lampinsaari

Malmikivi löytyy

Vuonna 1936 löysivät Jaakko Salo ja Juho ja Aate Lumiaho Alpuasta malmikiven, joka lähetettiin Geologiselle tutkimuslaitokselle. Rikkikiisua sisältänyt kivi ei aiheuttanut jatkotutkimuksia, koska lähetysaluetta pidettiin tutkimuslaitoksella malmittomana.
Tutkimuslaitoksen kartalle jäi kuitenkin merkki lähetyspaikasta. Edvard Kesälän vuonna 1939 lähettämä lohkare sai geologit kiinnostumaan Vihannin alueesta. Talvisodan syttyessä Kesälän lähettämä näyte katosi, mutta lähettäjän nimi ja merkintä sinkkivälkettä sisältäneestä lohkareesta jäi talteen.

Huhtikuussa 1941 löysi Aate Lumiaho kaivoa puhdistaessaan kirkkaita lohkareita kaivonpohjalle tunkeutuneen liejun seasta. Löytymispaikka oli Rantalan tila lähellä Lampinsaaren metsäsaareketta. Näytteet lähtivät kymmenen kilon naulalaatikossa
Geologiselle tutkimuslaitokselle ja tutkijat kävivät paikalla jo samana kesänä.

Talvisodan jälkeen Geologisella tutkimuslaitoksella kiinnostuttiin Vihannista uudelleen, kun Aate Lumiaho oli kaivoa syventäessään löytänyt rikkikiisua sisältäviä lohkareita. Uudestaan syttynyt sota kuitenkin siirsi jatkotoimenpiteitä.

Jatkosodan päätyttyä tutkimuslaitoksen tutkijat palasivat Vihantiin. Tutkijat etsivät löydettyjen lohkareitten lähtöpaikkaa seuraten jääkauden aikaisen jään oletettua kulkusuuntaa. Magneettisia ja sähköisiä mittauksia hyväksi käyttäen päädyttiin Isonevalle Lampinsaaren
metsäsaarekkeen läheisyyteen. Tutkimuksia jatkettiin 1940-luvun loppupuolelle saakka. Geologinen tutkimuslaitos luovutti tuolloin raporttinsa kauppa- ja teollisuusministeriölle. Raportissa kerrottiin useista sinkkiä, kuparia ja lyijyä sisältävistä pikkumalmioista.

Kaivos perustetaan

Toukokuussa 1951 Kauppa- ja teollisuusministeriö luovutti Outokumpu Oy:lle tutkimustulokset. Outokumpu Oy:n tuli antaa raportti siitä, voitaisiinko alueella ryhtyä kannattavaan kaivostoimintaan. Outokumpu Oy:n suorittamien lisätutkimusten aikana vuonna 1952 löytyneet malmit olivat perustana Vihannin kaivoksen syntyyn. Maanalaiset tutkimukset aloitettiin ja kaivoskuilun paikaksi sovittiin Lampinsaari. Koska Lampinsaari sijaisi hyllyvän suon keskellä aloitettiin suon kuivattaminen vuonna 1952. Samanaikaisesti TVH sai tehtäväkseen rakentaa tien Lampinsaareen. Myös rautatien rakentaminen aloitettiin ja se valmistui ennätysajassa joulukuussa 1952. Samaisen vuoden aikana vedettiin kylään myös puhelinlinjat. Ristonahon 86 metriä korkea kaivostorni valmistui vuoden 1953 aikana. Varsinainen malmin tuotanto päästiin aloittamaan syksyllä 1954.

Samaan aikaan vuonna 1952 aloitettiin myös sekä kaivoksen ja sen maanpäällisten osien suunnittelu ja rakentaminen että kaivosyhdyskunnan rakentaminen henkilökunnalle. Yhtenä suunnitelmana oli rakentaa kaivoskylä Alpuan kylän yhteyteen, mille olikin olemassa monia perusteluja. Muun muassa kaivosväkeä ei olisi tullut erottaa muusta väestöstä, kouluolot olisi ollut helpompi järjestää ja yhteydenpito moniin paikkoihin olisi ollut valmiina. Outokumpu Oy:n luojan ja johtajan vuorineuvos Mäkisen näkemyksen mukaan kaivosväen piti kuitenkin asua kaivoksen vieressä ja niin kaivoskylän paikaksi tuli Ristonahon metsäsaareke.

Kylä syntyy ja kehittyy

Asuntojen rakentamisella oli kiire ja ensimmäisiksi taloiksi pystytettiin tehdasvalmisteiset Pyyparit. Talojen mukaan sai katukin nimekseen Pyykatu. Koska kaivoskylä oli nousemassa vihantilaisten parhaille metsästysalueille nimettiin seuraavat kadut Metso-, Teeri- ja Riekkoteiksi.
Poikkikatujen nimet kertovat alueen kaivosteollisuudesta: Sinkkitie, Kupari-, Lyijy-, Kulta- ja Hopeapolut. Pääkatu sai nimekseen Kaivoskatu Lampinsaaren kylän työntekijöiden asunnot rakennettiin kahden tai kolmen perheen asunnoiksi ja materiaalina käytettiin puuta. Tuossa vaiheessa rakennettiin lisäksi kolme 10 perheen kerrostaloa. Kaikkiaan kylään rakennettiin 250 perheasuntoa. Vuonna 1962 Vihannin seurakunta rakensi kylälle seurakuntakodin, jossa voitiin pitää jumalanpalveluksia ja muita seurakunnan tilaisuuksia sekä perhejuhlia. Talon kerhotiloissa kokoontuivat lasten päiväkerhot.

Urheiluharrastuksesta huolehtimaan perustettiin urheiluseura Sinkki-Sepot ry. Urheiluseuran piiriin kuuluivat kaikki kaivoskylässä asuvat.
Urheilukenttä rakennettiin suurelta osin talkootyönä. Talvella urheilukenttä toimi luistelukenttänä.

Kylän rakentamisvaiheessa kylään haluttiin rakentaa maauimala vieressä olevasta suolampareesta. Lupaa maauimalan rakentamiseen ei yhtiön johtokunnalta Helsingistä saatu, koska muillakaan kaivoksilla ei sellaista ollut. Palolammikon rakentamiseen lupa sen sijaan saatiin ja niinpä palolammikko on hyvin palvellut kyläläisiä maauimalana.

Lasten Lampinsaari

1950-luvulla kaivoskylä täyttyi lapsista, asuihan kylällä yli 200 parhaassa iässä olevaa kaivosmiestä. Juuri lapsia ajatellen kylälle hankittiin maauimala, urheilukenttä ja koulu. Lasten tärkeydestä kertoi myös Kaivoskadun varrella ollut taulu, johon oli kirjoitettu: "Ajatte nyt Kaivoskylässä.
Meillä on täällä paljon lapsia. Rakastamme heitä kaikkia, joten ajakaa varoen." Ristonahon kansakoulu aloitti toimintansa väliaikaisissa tiloissa Pyykadulla. Koululaisia oli aluksi kymmenen. Kaivoksenjohtaja Gunnar Laatio kävi itse kouluhallituksessa pyytämässä Lampinsaaren kylälle lupaa rakentaa 6-opettajainen koulu. Lupa heltisi ja niin 10 oppilaan koulu laajennettiin suoraan 6-opettajaiseksi.

Kaivosyhtiö hankki kaksi linja-autoa, joilla lapsia kuljetettiin päivittäin Oulaisten oppikouluun. Koululaiskuljetukset päättyivät vuonna 1963 kun Vihantiin perustettiin keskikoulu ja lukio. Lapset saivat myös tehdä monia retkiä linja-autolla kuin korvauksena siitä, että kotikylä sijaitsi niin erillään muista kylistä.

Vapaa-ajan viettoa

Lampinsaaren kyläläisten viihtyvyys oli asia, jolle kaivosyhtiön oli uhrattava myös varoja. 1000 asukkaan kylähän oli rakennettu asumattomalle suosaarekkeelle, josta oli matkaa kirkonkylälle yli 20 kilometriä ja lähimpään kylään Alpuaan 6 kilometriä. Urheiluseura Sinkki-Sepot ryhtyi
harjoittamaan elokuvateatteritoimintaa. Teatteri toimi aluksi Seppo-Tuvalla noin kilometrin päässä kylästä Alpuan tien risteyksessä. Kaivoshovin valmistuttua 1964 siirtyi elokuvatoiminta sinne. Kaivoshovilla järjestettiin myös tanssitilaisuuksia. Lampinsaaressa on toiminut kirjasto ihan kylän alkuvuosista lähtien ensiksi kaivosyhtiön kustantamana ja sittemmin Vihannin kunnan kirjastolaitokseen kuuluvana.

Kalastusta ja lomanviettoa varten vuokrasi yhtiö Raahen kaupungilta ensin Sinkkiniemen 25 vuodeksi. Vuonna 1961 hankittiin lisäksi Lännennokka Saloisten Piehingistä. Lisäksi oli hankittu kaivoksen väen käyttöön ranta-aluetta ja oikeudet kalavesiin Iso-Lamujärveltä Pyhännältä.

Palvelut kehittyvät

Lampinsaaressa oli viisikymmentäluvulla kolme kauppaliikettä, joiden tavaravalikoima kattoi lähes kaiken tarpeellisen mitä perheessä tarvittiin. Kioski oli myös ja viisikymmentäluvun loppupuolelta lähtien Kaivos-Kuppila. Kylässä toimi posti ja postipankki. Kaivosyhtiön konttorilla saattoi myös hoitaa raha-asioitaan. Osuuspankki ja Säästöpankki aloittivat toimintansa kylällä 60-luvun puolella. Kaivoskylällä oli yhtiön palkkaama lääkäri ja terveyssisar työntekijöitä ja heidän perheitään varten. Terveystalolla toimi apteekki, josta tavallisten käsikauppalääkkeiden lisäksi sai myös reseptilääkkeitä.

Vuonna 1967 rakennettiin suora tieyhteys kirkonkylään. Se helpotti asiointia ja mm. matkustamista yhtiön kesänviettopaikoille. Monet kaivostyöläiset päätyivät rakentamaan talon kirkonkylälle, josta työmatkaa kaivokselle tuli enää 10-12 kilometriä. Näin saatiin asunto eläkepäiviä varten, sillä kaivosyhtiö tarjosi asumismahdollisuuden vain työssä oleville työntekijöilleen.

Lähde: Vihannin kirja 1, Gunnar Laatio: Teollisuuskylä nousee asumattomaan suomaisemaan